Yleensä ihastun poikiin/miehiin, jotka ovat hyvännäköisiä, itsevarmoja ja mukavia. Lihaksikkaita, pitkiä ja komeita. Tämänkertainen tapaus on kuitenkin aivan toista maata.
Tapasin Mister X:n kaverini kautta. Teinipoika, joka polttaa, lintsailee koulusta ja ajelee autolla ilman korttia. Finninen naama, irokeesi eikä lihaksista tietoakaan. Mikä siinä oikeasti voi viehättää?
En vaan voi lakata ajattelemasta sitä. Sen seurassa on mukavaa, vaikka ilmassa onkin aistittavissa jonkinmoista jännitettä.
Mutta sitten muihin asioihin. Tajusin tänään, että reilun puolen vuoden päästä osallistun YO-kokeisiin. Tarkoituksena on siis kirjoittaa terveystieto nyt toisen vuoden keväällä. Huoh, eikä edes ole vielä kaikki kurssit käytynä.. :( Yritän päästä lukiosta läpi mahdollisimman vähällä kirjoittamisella, joten suunnitelmissa on terveystiedon lisäksi ainoastaan äidinkieli, englanti ja matikka.
YO-kokeitten lisäksi rassaa tuleva koeviikko, erityisesti biologian koe. Tunneilla ei jaksa kuunnella, koska aihe ei kiinnosta yhtään. Kirjan tekstistä ei taas ymmärrä mitään.
Illalla Big Brother Talk Show ja ensimmäinen häätö ! En ole vielä päättänyt kenen toivon tippuvan: Tertun, Ason vai Esa A:n, sillä kaikki kuuluvat inhokkeihini. Mutta iltaa odotellessa...